Thursday, June 14, 2007

Olisiko tupo tullut sittenkin halvemmaksi

Porvareiden äänenpainoissa oli eduskuntavaalien jälkilöylyissä havaittavissa vahingoniloa. Tupo tulisi nyt kaatumaan ja samalla SAK saisi näpäytyksen arvovallalleen.

Osapuolet hieroivat tuposopua loppuun saakka kunnes alkoi näyttää vääjäämättömältä, että edessä olisi liittokierros. Tuolloin tuskin vielä osattiin ennustaa millainen huutokauppa olisi edessä.

Kemian teollisuus aloitti nokittamisen ja nyt muut liitot ovat vastaamassa kierrokseen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähes kaikilla liitoilla on neuvottelukierroksella "nyt tai ei koskaan" -henki ja lopputulemaan voimme vain mielenkiinnolla odottaa.

On suorastaan jopa hieman säälittävää, että valtionvarainministeri Jyrki Katainen ja EK:n puheenjohtaja Antti Herlin ovat tässä vaiheessa heristämässä liitoille sormeaan liiallisista palkkavaateista ja onpa jopa isämaallista malttia peräänkuulutettu.

Olihan muutama kuukausi takaperin aika ilmeistä, että mm. kyseiset herrasmiehet itse seurasivat tupon kuolinkorahteluita sangen tyytyväisinä. Mieleen tuleekin kysyä, että mitä niin vastemielistä ja haitallista tupossa on nähty. Onhan kyseessä kuitenkin suomalaisen kilpailukyvyn ja vakaan taloudellisen kasvun instrumentti. Samaa ei voida sanoa käynnistyvästä liittokierroksesta.

Porvaririntama otti vaalivoitostaan ilon irti monella tapaa, mutta nyt edessä olevasta nelivuotiskaudesta on muodostumassa erittäin vaikea.

No comments:

Arkisto