Friday, August 17, 2007

Terveyspalveluiden amerikanraitti uhkaa

Vakuutuksista haetaan aikaisempaa yleisemmin turvaa sairauden varalle. Näin myös meillä Suomessa, vaikka meillä on toistaiseksi vielä yksi maailman parhaista julkisista terveydenhuoltojärjestelmistä.

Toistaiseksi.

Poleemisen yhdysvaltalaisdokumentaristi Michael Mooren tuore Sicko-elokuva suomii Yhdysvaltojen terveydenhuoltoa kovalla kädellä. Moore riepottelee maansa vakuutuspohjaista terveydenhuoltoa. Mooren mukaan Yhdysvallat on ainoa teollistunut valtio, millä ei ole kansalaisilleen julkista terveydenhuoltoa.

Olin itse vaihto-oppilaan Yhdysvalloissa ja asuin jopa vähävaraiseksi luokiteltavassa yksinhuoltajaperheessä. Silloin asia ehkä hieman kismitti, mutta jälkikäteen olen osannut arvostaa sen tarjoamaa näkökulmaa sikäläiseen todellisuuteen.

Mieleeni palaa ystäväni sairastuminen. Tuolloin parikymppinen kaveri kärsi äkillisistä ja rajuista vatsaoireista. Kun sitten kehotin kääntymään lääkärin puoleen, oli vastaus lyhyt. Ei ole vakuutusta, eikä varaa mennä yksityislääkärille. Eikä myöskään mennyt.

Palataan meilläkin yleistyneisiin terveysvakuutuksiin. Vakuutusyhtiöthän markkinoivat kohdennettuja terveysvakuutuksia lapsiperheille, eri sairauksiin ja kohderyhmille. Maireiden mainostekstien taakse kannatta kurkistaa ja katsoa rumaa totuutta silmiin.

Yksityiset terveysvakuutukset ovat itse itseään ruokkiva kierre, josta ei ole paluuta. Meillä on tällä hetkellä erinomainen terveydenhuolto, joka toimii rasitusasteeseen nähden erinomaisesti. Itse olen käyttänyt julkista terveydenhuoltoa ja lähes poikkeuksetta kokemukset ovat hyviä. Alalla on töissä rautaisia ammattilaisia.

Mitä enemmän kansalaiset ohjautuvat yksityisen terveydenhuollon piirii, sitä enemmän julkinen terveydenhuolto rapautuu. On sanomattakin selvää, että suurimpia hyötyjiä tästä ovat vakuutusyhtiöt. Vai ovatko he pyyteettömällä kansanterveyden asialla.

Don't think so!

1 comment:

Anonymous said...

No aika raflaavat uhkakuvat!

Arkisto