Monday, March 15, 2010

Marginaalit ja massat

Suomen valtionkirkko sai sitten arkkipiispansa viime viikolla.

Varsinainen arkkipiispan vaali käytiin meikäläisittäin tasaisissa merkeissä, mutta silti kampanjoinnissa yksi teema tuntui nousevan ylitse muiden. Polttavin kysymys tuntui olevan se miten ehdokkaat suhtautuvat samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimiseen. Ainakin media tuntui pitävän tätä kysymystä uskomattoman sinnikkäästi esillä, vaikka kirkolla olisi olennaisempiakin asioita pohdittavanaan.

Onhan toisaalta niin, että vähemmistöjen huomioinnilla kirkko osoittaa venymistään ja mukautumistaan tämän päivän arvomaailmaan sopivaksi. Silti tällä hetkellä tuntuu, että äärilaitojen keskelle eksyneiden hiljaisten massojen tavoittaminen olisi kirkolle tällä hetkellä ensisijaisen tärkeää.

Median kannalta ainoa haitta vain on se, että järin seksikkäitä otsikoita näistä "pertsoista" ja "rituista" ei vain saa.

No comments:

Arkisto