Kovin pienet ovat piirit

Suomalaisessa urheilujournalismissa ovat viime aikoina puhaltaneet kovin raikkaat tuulet.

Urheilulehti on lähtenyt väkevälle missiolle sisältökeskustelun herättämiseksi. Vaikka kenraali Röngän esikuntien tykki ampuukin jo hieman vanhentuneella ruudilla, on yksi asia käynyt perin selväksi. Suomalainen urheilujournalismi on pienten piirin sisäsiittoista selkääntaputtelua, jossa opposition edustajat leimataan hulluksi hyvin nopeasti.

Ajatellaanpa esimerkiksi jääkiekon SM-liigaseuroja. Varsinkin pienempien kaupunkien seurat ovat taitavasti solmineet paikallisten tiedotusvälineiden toimittajat sormiensa ympärille ja ennenkaikkea sopivan lähelle, jotta toimittaja ei sitä inhottavampaa uutista ilkeäisi kirjoittaa.

Jos sitten tiedotusväline ottaa kriittisemmän journalistisen linjan, on soppa valmis. Tämä kaikki on ollut nähtävissä jääkiekon A-maajoukkueen valmentajafarssin ympärillä.

Viimeksi tänään jo aikaisemminkin mainittu Kalervo Kummola toi ilmi raivonsa tiedotusvälineiden alhaisesta toiminnasta. Kummola totesi, että mikäli kulttuurissa kirjoitettaisiin näin kriittisesti olisi se jo sota.

Ilmeisesti Kummola unohtaa (tai ei vain ole lukenut lehdestä muuta kuin ne tutun urheilutoimittajan kirjoittamat kiekkoarviot) edesmenneet kulttuurikriitikot Jukka Kajavan ja Seppo Heikinheimon, joiden sanan säilä ei säästänyt ketään.

Se oli tervettä kansalaiskeskustelua journalismin keinoin. Sitä ei Kummolan ja muiden urheilupomojen kantti kestä!