Tuesday, November 21, 2006

Lisää idoleita, ei kiitos!

Muistathan vielä Renen, Jacksonin ja Arin, nuo mainiot pop"tähdet" IndX-yhtyeestä!? Yhtyeen kotisivut kertovat, että Porin ja Huittisten keikkojen jälkeen kolmikon tunnelmat olivat korkealla. Paikalle saapunut yleisö tanssi ja lauloi "enemmän kuin innostuneesti". Samassa yhteydessä yhtye myönsi, ettei vapaa-aikaa ole liiemmin ollut, mutta "unelmaahan tässä eletään".

Elettiin myös alkuvuotta 2005! Sittemmin Renellä, Jacksonilla ja Arilla on ollut jo hieman vapaa-aikaakin.

Viime viikolla kulttuurikanava MTV3 (MTV3 Max, Nevada, Maajussille morsian...) kertoi kolmannen Idols-karsinnan houkutelleen jälleen satoja kandidaatteja kolkuttelemaan tähteyden porteille. Luvassa on jälleen uusia kiintotähtiä suomalaiseen viihdemaailmaan. Kyynisempi tosin voisi sanoa, että uusia instant-tähteitä tässä tuotetaan tähtien sijaan!

Suomalaiset median ja viihteen ammattilaiset eivät suostu millään tajuamaan, että kotimaiset mediamarkkinat ovat minimaalisen pienet ja ulkomailla todetut lainalaisuudet eivät täällä yksi yhteen toimi.

Ajattellaanpa vaikka hiljattain viisi vuotta täyttänyttä Urheilukanavaa ja sen siipituotteena pari vuotta läpyttänyttä urheiluradio Sport FM:ää. Alkulanseerauksessa kanavat suunnattiin suomalaisille urheiluhulluille. Mainosihmiset laskivat selkeän ja täsmällisen mainosprofiloinnin kiinnostavan myös mainostajia. Sport FM koki hyvästä toiminta-ajatuksestaan huolimatta "indxit", eli mainosmyyntiin ei hyvistä sisällöistä huolimatta saatu tarvittavaa volyymiä. Urheilukanava on kärvistellyt marginaalilajeilla ja katsojaluvut ovat kaiken aikaa olleet nolon pienet. Ei niistä liiemmin olla huudeltukaan!

Viihteen puolella suomalaisia menestystarinoita ovat olleet sisällöllisesti aidot bändit ja artistit. Ensimmäisten Idols-voittajien kanssa elettiin vielä vieraankoreaa ensi-ihastusta, mutta esimerkiksi edellinen idoli Ilkka Jääskeläinen on täyttänyt lähinnä sisustusohjelmia ja teinilehtien palstoja. 2000-luvun Joukoksi ja Kostiksi heittäytynyt Ilkkahan raahasi estradille myös veljensä Heikin ja nyt keikkaa pukkaa mm. savolaisen salibandyseuran pikkujouluissa, jossa käydään vetäisemässä kokonaiset viisi biisiä. Sitten onkin luvassa uusiutuminen ja ensi vuoden alussa tullaan esille uudella konseptilla. Odotamme innolla! Todennäköisesti Idolsia tuottava yhtiö on sanonut velloksille, että "olkaa poissa jaloista, sillä täältä tulevat jo seuraavatkin idolsit".

Teinien (vanhempien) lompakot eivät ole pohjattomat Suomessa. Reality-televisio alkaa olla menneen talven lumia ja näillä idoleilla on todellisia vaikeuksia jo erottua toisistaan.

Vielä loppuun poiminta IndXin sivuilta:

"Jee Jee Jee" julkaistiin 3. joulukuuta. Levyä myytiin jo ennakkoon yli 35000 kappaletta, joten platinaraja ylittyi kirkkaasti. Iloisesti yllättyneelle triolle luovutettiin juhlavat platinalevyt albumin julkaisupäivänä Helsingin Stockmannilla tapahtuneen esiintymisen yhteydessä.

Levy-yhtiöllä oli tasan 35 000 syytä pitää IndXistä!

Seuraava!

No comments:

Arkisto