Taas mennään täyttä Häkää!

Euroeläkeläinen Mika Häkkinen on käynyt ajamassa kilpuria.

Vauhti ei päätä huimannut, mutta sen sijaan suomalaisia toimittajia huippasi sitäkin enemmän.

Häkkisen testirupeamaa puhistiin Maikkarin Tulosruudussa eilen kissan kokoisilla kirjaimilla ja otsikointi antoi odottaa, että nyt ollaan menty ja nimittäin lujaa.

Uutinen alkoi. Kerrottiin vanhan mestarin kierroksista ja tulihan sieltä sitten se tuloskin. Oli ollut Mika Häkkinen testijoukkion viimeinen. Silti radalla oltiin menty kokonaista kolme sekuntia nopeammin kuin viisi vuotta sitten.

Minulle on aina sanottu, että tärkeintä on reilu kilpailu. Jo koulussa häviämistä tuli kokeiltua ihan empirian kautta ja kyllä siihen tottui.

Suomalainen urheilumedia ei ole tottunut häviämään.

Ajoittain tuntuu, että menestyksennälkäisimpiä ovat suomalaiset urheilutoimittajat. Suuressa maailmassa puhutaan glory huntereista. Termillä kuvataan esimerkiksi jalkapallofania, joka vaihtaa joukkuetta sen mukaan miten se menestyy. Samaa termiä voi perustellusti käyttää suomalaisista urheilutoimittajista.

Esimerkiksi eilen toimittaja ajoi käärmettä väkisin pyssyn piippuun ja Häkkistä formulan ahtaaseen kabiiniin. Että menestyisimme taas. Kaikki yhdessä.

Muutama vuosi sitten erään suuren suomalaisen mediayhtiön urheilutoimittaja kapsahti mitalin voittaneen naishiihtäjän kaulaan maalialueella. Jämäkkää!

Parhaan perspektiivin kilpaurheiluun saa ottamalla siihen etäisyyttä. Urheilun parissa tapahtuva kouhkaaminen alkaa näyttää hyvinkin toisarvoiselta elämän suuressa kehyksessä. En kyseenalaista urheilua ja sen parissa työskenteleviä ihmisiä millään tavalla. Mutta siinä vaiheessa, kun nämä harkimon kaltaiset alkavat vaatimaan urheilulle omaa ministeriä, tulee mieleen vanha sanonta.

Pieniä ovat silakat joulukaloiksi. Urheilu on lopulta kuitenkin vain urheilua!