Wednesday, November 08, 2006

Tämä on eläkeläisten maailma!

Visiitti paikalliseen ruokamarkettiin arki-iltana.

Kello on hieman yli klo 18, eli siis aikaa valomerkkiin on vielä runsaasti. Tekee mieli grillattua broileria ja niinpä marssin marketin grilliosastolle. Edessä on sangen yllättävä näky, sillä vitriini on tyhjä. Kysyn lihatiskiä yöpuulle laittavalta myyjältä, että onko grillikanaa enää jäljellä ja mimmi vastaa, että "ei ole". Kello on jotakuinkin 18:15 (valistunut arvaus) ja myös muut hyllyt ovat tyhjänpulskeita!

Mieleeni palaa havainto isyysvapaaltani. Eräänä ensimmäisistä "vapaista" arkiaamuista poikkesin samaiseen markettiin ja ihmetykseni oli suuri: käytävät olivat täynnä makupalojen tarjoajia, kahvin maistattajia ja muita helppoheikkejä. Ja käytävät pursusivat mummoja! Itse olin siihen saakka käynyt (ja käyn edelleen) voittopuolisesti kaupassa ilta-aikaan ja silloin seuranani ovat lähinnä siivoamiseen varautuvat saniteettialan teknikot (ex-siivoajat siis).

Mitä tästä voi muuta päätellä kuin että otollisinta markkinakarjaa kauppiaille ovat eläkeläiset! Meidän työssä käyvien on turha odottaa palvelua, sillä parhaat ovat viety päivällä päältä!

Onko tässä mitään järkeä! Sama ilmiö näkyy kauppojen aukioloissa. Valtaosa erikoisliikkeistä sulkee ovensa viideltä ja aikaisemminkin. Siinä vaiheessa kun itse alkaa olla valmiina pienelle shoppaustuokiolle ovat ainoat palvelevat kaupat marketteja tai huoltoasemia. Näin siis ainakin Imatran kokoisessa kaupungissa!

Kauppiaat! Olkaa rohkeita ja kokeilkaa mitä tapahtuu, jos otattekin kohderyhmäksenne työssä käyvät iltaeläjät. Kassakoneenne saattavat jopa yllättyä!

Siihen asti olemme eläkeläisten maailmassa tyhjenevien markettien asiakkaina.

Onhan sitä onneksi ihan hyviä eineksiäkin olemassa.

No comments:

Arkisto