Wednesday, February 14, 2007

Kukas se kissan hännän nostaa...

...ellei kissa itse!

Suomalaisten mediatalojen omahyväisyys ja siekailematon ristiin puffaaminen on hellyyttävää.

Helsingin Sanomien radio- ja televisiosivujen kolumnit ovat yleensä olleet erittäin mielenkiintoisia. Mielenkiintoa löytyi tänäänkin, kun vapaa helsinkiläinen toimittaja Matti Ripatti liputti voimakkaasti Radio Rockin puolesta.

Kyseinen radiokanavahan aloitti taannoin osana SanomaWSOY:n uudistunutta tuoteperhettä räyhäkkään rokin ja riehakkaan puhesisällön kanavana.

Räyhäkkyys paljastui sangen nopeasti melko tavanomaiseksi keskitien tuuttaamiseksi ja riehakkuudeksikaan ei oikein riittänyt kahden itseensä ihastuneen toimittajan tyhjänpäiväinen viisastelu.

Itse radioasema sinällään on tässä asiassa toisarvoinen. Hellyyttävää tässä on se, että saman konsernin lehdessä tuuletetaan häpeämättömästi oman konsernin radion puolesta. Omakehu alkaa haisemaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kehuilla ei ole oikein pontta. Silläkin uhalla, että makuasioista ei saa kiistellä tämä hieman haisee. Radio Rock soittaa yliturvallista rokkia ja näin ollen jatkaa edeltäjänsä, Radio Cityn linjoilla. Rockin kentän ennakkoluuloton tuulettaminen on jäänyt tekemättä.

Jos Matti Ripatin nyt joku (oma) radiokanava piti mainita, niin olisi nyt sitten edes sanonut Radio Helsingin. Sehän on oikeasti kaikkea sitä mitä Ripatti pakinassaan kehui Radio Rockin olevan.

Vai onko vain niin, että ensimmäiset mittaukset Radio Rockin kuulijaluvuista eivät ole olleet odotetun kaltaisia?

No comments:

Arkisto