Wednesday, October 10, 2007

Bläk-out ja Suomen julkkikset

Maanantaina iltapäivälehdet saivat ihasteltavakseen formulamuusa Jenni Dahlmanin emännöimän Bläk-julkkisklubin.

Voinpa muuten sieluni silmin nähdä miten Jenni essu päällään näpräsi cocktail-piirakoita ja asetteli oliiveja juustokuution päälle hammastikun nokkaan.

Keltaiselle lehdistölle oli suuri pettymys, kun punaisella matolla eivät kävelleetkään Michael Schumacher ja Beckhamin pariskunta, vaikka näin oltiin annettu ymmärtää. Sen sijaan juhlissa nähtiin kotimaisia tavisjulkkiksia, jotka kansoittavat perinteisesti Nelosen ja Maikkarin kaudenavaustilaisuudet ja golf-kenttien avajaiset.

Koko asia kilpistyy meidän kapeaan julkkiskaartiin ja peniskateuteemme monarkistisia valtioita kohtaan. Meidän julkkiksemme eivät yksinkertaisesti riitä kaikkiin kissanristiäisiin ilman, että siellä kiertäisivät samat kasvot tapahtumasta toiseen. Miettikääpä monta kertaa vaikkapa Yleisradion Uutisvuodossa ovat olleet samat naamat. Miettikääpä Maikkarin Bumtsibumia ja ohjelman loppukaaren nobodyjä, jotka hoilasivat viimeisissä jaksoissa.

Karl Marxin vanha toteama kuului, että uskonto on oopiumia kansalle. Nykyään sama lause voisi yhtä hyvin kuulua, että julkisuus on oopiumia kansalle.

No comments:

Arkisto