Teatteri ihmisiä vai ihmiset teatteria varten?

Etelä-Karjalassa on puhjennut kukkaan mielenkiintoinen teatterikeskustelu.

Lappeenrannassa on havahduttu Lappeenrannan kaupunginteatterin surkeisiin katsojamääriin. Maakunnan ykkösteatterin päänäyttämon täyttöaste on pudonnut maan alhaisimpien joukkoon ja yhtäkkiä Imatran teatterin kovat katsojaluvut ovat saaneet maakunnan teatteriystävät suuntaamaan kulkunsa kohti Vuoksen varren piskuista katsomoa.

Lappeenrannan Teatterin tuore johtaja Jari Juutinen saapui kaupunkiin kovalla maineella ja kovilla puheilla. Teatteri Vanhan Jukon johtajana Lahdessa kannuksensa saavuttanut Juutinen lupasi heti alkumetreillä Lappeenrantaan "pirun kovia esityksiä" ja uskoi yleisön samaisesta syystä löytävän myös katsomoihin.

Juutisen alkutaival on kuitenkin ollut Lappeenrannassa kaikkea muuta kuin ruusuinen. Suurimpana kantona kaskessa Juutisella näyttää olevan eteläkarjalainen yleisö. Pääsylipputuloista vastaava yleisö kun haluaisi rahvasta viihdettä haastavamman teatterin sijaan. Ja tässäpä onkin Juutisen dilemma, akilleen kantapää, vahvuus ja sokea kohta kaikki samassa solmussa.

Lappeenrannan teatterin tuleva ohjelmisto on monellakin tapaa suurennuslasin alla. Seuraavaksi suureen saliin ensi-iltaan tuleva klassikko Punainen viiva ei tule päästämään katsojiaan helpolla, mutta ei myöskään teatterin taiteellista johtoa. On sanomattakin selvää, että jos kaakkoissuomalaisten mummojen tulee valita Punaisen viivan ja Imatralla esitettävän Sound of Musicin välillä kallistuu vaaka Vuoksen varteen.

Mikä on se saatana mille Juutinen kokee sielunsa myyvän, jos mummolaumat Lappeenrannassa parjattua hömppää nyt sitten katsoisivatkin? Mitä piinkova teatterimies itsestään antaa pois jos vaativan teatterin vastapainoksi ohjelmistosta löytyisikin takuuvarma toppatakkikansaa lehtereille vetävä hitti? On sanottu, että Juutisen ohjauksessa teatterin näyttelijät hehkuvat tekemisen riemua. Onko se vaivan väärtti, jos katsojat eivät juurikaan hehku kun he astelevat katsomosta räntäsateeseen?

Urheilussa sanotaan, että peliä ja pelin tulosta pitää kunniottaa. Jari Juutisen kannattaisi kunniottaa katsojalukuja ja miettiä mitä ihmiset haluavat.

Kuten Roxette-yhtyeen nokkamies Per Gässle nerokkaasti sanoo. "Don't bore us, get to the chorus".

Sopii myös teatteriin!