Kansainvälisen Olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Jacques Roqqe on tuohtunut Jamaikan Usain Boltin käyttäytymiseen. Roqqen mukaan miesten 100 ja 200 metrin olympiavoittajan käytös juoksujensa yhteydessä on ollut ala-arvoista.
Eniten Roqqea härnäävät Boltin riehakkaat tuuletukset. Roqqe kun katsoo, että Boltin pitäisi "catch me if you can" -eleiden sijaan onnitella kanssakilpailijoitaan toverillisesti ja pidättäytyä ilkamoinnista. Roqqe ymmärtää Boltia, sillä "onhan tämä vielä kovin nuori".
Sitä Roqqe ei katkarapuleipänsä ääreltä näyttänyt ymmärtäneen, että maailman lahjakkain sprintteri tuli juuri tehneensä olympialaista historiaa juoksemalla kaksi kultaa kahdella ME-ajalla. Mutta eihän Roqqen tehtävä urheilusta ole mitään tajutakaan. Kunhan suhteet yhteistyökumppaneihin ovat kunnossa.
Roqqen lausunto kuvaa 2000-luvun olympialaista henkeä erittäin osuvasti. Olympialaiset ovat hengetön, tunteeton ja aatteeton koitos.
Coca-Colalle se käy varmasti erittäin hyvin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Subscribe To
Posts
Comments
2 comments:
Olympialaisia on ihan kiva katsoa, se on ollut aina suuri hetki kun kisat alkavat.
Atlantan kisojen jälkeen en kuitenkaan ole jaksanut ihan niin paljon enää intoilla, koska siellä viimeistään minusta myös korporaatio-olympialaiset löivät itsensä läpi.
Samaa "sitä jotain" ei enää ole, vaikka tosi hienoja urheilusuorituksia nähdäänkin. Eilen oli uutisissa juttua konferenssista Helsingissä joka käsitteli urheiluhulluutta. Valitettavasti 2000-lukulainen urheiluhulluus ilmenee juuri megalomaniana ja pakkomielteenä järjestää 50 miljardin euron kisat. Näillä parametreillä Suomen tai Ruotsin kaltaisilla mailla ei ole enää ikinä mahdollisuutta järjestää kisoja, tänne yksinkertaisesti ei mahdu niin paljon ihmisiä kuin mitä nykyshow vaatii.
En varmasti ole ainoa joka haluaisi olymialaisista taas urheilukilpailut. Jonkinlainen paluu 50-luvulle olisi suotavaa, jossain mielessä. Eipä sitä tule kyllä koskaan tapahtumaan...
Jees!
Me suomalaiset luulemme itseämme urheiluhulluksi kansaksi, mutta nämäkin kisat ovat jälleen osoittaneet että me olemme lähinnä menestyshullua kansaa. Kiinnittäydymme menestyjiimme mistä surkuhupaisin esimerkki oli esimerkiksi Janne Ahosen uran lopettamiseen liittyvä uutisointi. Sama näkyy itseasiassa kaikessa henkilöpalvonnan sekaisessa urheilu-uutisoinnissa mitä meillä harrastetaan.
Post a Comment