Miten pitkälle populisti pötkii?

- Puolue hyvä, mies riski, totesi Perussuomalaisten Kim Il Sung Timo Soini kuvaillessaan puolueensa johtajuutta Ylen vaaliavauksessa torstaina.

Ja yleisö niin kotona kuin Helsingissä röhähti tässä vaiheessa nauramaan vapautuneesti: tuttua ja turvallista soinia heti väittelyn kärkeen.

Vaalistartin alku sai perussuomalaisittain nasakan startin, kun tuoreet kannatusluvut olivat nostaneet soinilaiset ensimmäistä kertaa kristillisten ja RKP:n yläpuolelle. Soini otti asian rauhallisesti ja jakoi kunniaa kentälle. Minnepä muuallekaan.

Pohdittavaksi jää miten paljon Soinin reaktiossa on poliittista todellisuudentajua. Populisti tietää keinot, mutta myös niihin sisältyvän rajallisuuden.

Ylen vaalistartti lupasi Perusuomalaisille 4,5 prosentin kannatusosuutta tulevissa vaaleissa. Arvostamani kollega heitti valistuneen arvion, että puolueen kannatuksen rajat tulevat vastaan 8-10 prosentin lukemissa. Kysymys kuuluukin, että mihin puolue suuntaa siitä.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan suomalaisen politiikan tuntija, jotta mieleen tulee SMP:n kohtalo. Veikko Vennamon retoriikan vauhdittama puolue eteni Maalaisliiton protestisiivestä aina hallitukseen saakka, kunnes vauhtisokeus ja konkretia kampittivat puolueen kuolevaisten joukkoon. Siinä ei enää Eino Poutiaisen pappatunturi auttanut, kun Urpo ja Pekka järjestelivät asioitaan ja kansalaisten siinä sivussa.

Vakavasti ottaen uskon, että Soini tietää rosterinsa kapeuden ja konkretiansa vähyyden erittäin hyvin. Hänen on turha lähteä leijumaan ennen kuin ehdokaskaarti puolueessa on laadukkaampaa. Tällä hetkellä on nimittäin selvää, että puolueen kaarti ei edusta niitä penaalin terävimpiä kyniä. Soinille ei ole haastajaa, mutta ei myöskään aisaparia näköpiirissä.

Suomessa on nähty yhden miehen potpureita aikaisemminkin.