Forgotten Heroes Vol. 5

Rock rakastaa superbändejä. Englanniksi "Super Group" on ehkä jotensakin järkevämpi termi ilmiölle, joita aina silloin tällöin syntyy. Tai pitäisikö sanoa, että synnytetään. Useimmitenhan tapahtuu niin, että superlatiivit projektibändien ympärille tulevat median taholta ja niitä sitten muusikot kilvan kiistävät (vaikka sisimmässään ovatkin mielissään).

Vuonna 1988 perustettua Badlandsia voidaan perustellusti pitää omanlaisenaan "superbändinä". Olihan kvartetin kitaran varressa Ozzy Osbournen bändissä aikaisemmin 1980-luvulla soittanut Jake E. Lee. Siinä on muuten soittaja, jonka sädekehä on tarpeettomasti jäänyt seuraajansa Zakk Wylden varjoon. Jos mies kehittää Bark At The Moonilta löytyvän Rock'n roll Rebelin kaltaisen riffin ei kyseesssä ole mikään marjanpoimija.

Basson varteen Badlandsiin löydettiin mm. Steelerissä (Yngwie Malmsteenin ensimmäinen jenkkibändi) soittanut Greg Chiasson. Rummuissa Badlandsissä aloitti Black Sabbathissa soittanut Eric Singer. Sittemminhän Singer on soittanut mm. Kississä, johon hän on puhaltanut musiikillista loimua ja onkin ko. orkesterin eittämättä paras rumpali. Itseasiassa Kissiin Singer siirtyi suoraan Badlandsin rumpupallilta Eric Carrin kuollessa syöpään.

Badlandsin mielenkiintoisin ja vahvin lenkki on kuitenkin laulaja Ray Gillen. New Jerseyssä kasvanut Gillen nimittäin on vuosienkin jälkeen kuunneltuna erittäin väkevä vanhan liiton heavy-shouter, jonka ääni taipuu myös roots-osaston vääntöön. Gillenin musiikilliseen karriääri oli koostunut lähinnä lyhytkestoisista pesteistä, projekteista tai muissa bändeissä kannuksensa luoneiden muusikoiden kanssa samoissa bändeissä. Harmi vain, että Badlandsin jälkeen Gillenin elämänkaari oli lyhyt. Gillen menehtyi AIDS-peräisiin komplikaatioihin joulukuun ensimmäisenä päivänä 1993.

Itselleni Badlandsin debyytti tuli tutuksi, kun Vauhkosen Matti onki jostain syystä vinyylin käsiinsä. Tuolloin levyn materiaali oli ehkä silloiseen musiikkimakuun nähden hieman liian bluesahtavaa, eikä bändi jättänyt sen merkittävämpää jälkeä.

Kuinka ollakaan tuli aika jälleen hätiin ja muhitteli bändiä mielen piilotajunnassa vuosikymmenen verran. Kun debyytiltä löytyvät Winter's Call sitten osui tauon jälkeen eteen oli olo jotensakin puulla päähän lyöty. Vihjailevan Led Zeppelin -mäisellä kitaraintrolla ja Plantin jälkiä kulkevalla melodiakululla alkava biisi maalaa silmien eteen syksyn maiseman putoavina lehtineen. Varovaisen alun jälkeen sointukierto tiivistyy ja juuri ennen Jake E. Leen kitarariffin alkua voi kuulla miten Lee vaihtaa Charvelinsa etumikin takamikille ja Singer polkee taustalla haitsulla biisin hakkaavan rytmin.

Badlandsin debyytti ja toisena ja viimeisenä varsinaisena levynä julkaistu Voodoo Highway ovat ehdottomasti tsekkaamisen arvoiset.