Mustat lasit päähän ja sähkösaunaan!

J. Karjalaisen kolmisen vuotta sitten julkaisema akustinen retro/esi -blueslevy "Lännen Jukka" oli raikas keskisormi suomalaisella korporatisoituneelle radiomaisemalle.

Levy soi rouheasti Hiski Salomaan hengessä amerikansuomalaisia lauluja minimalistisella tulkinnalla. Huvittavaa oli "Lännen Jukan" ilmestyttyä seurata suomalaisten radiokanavien jaakobin painia "koko kansan Jiin" uuden julkaisun kanssa, kun siltä ei sitä ilmeistä ja kepeää radiohittiä löytynytkään.

Sen sijaan, että kanavat olisivat tuolloin soittaneet vaikkapa kyseiseltä levyltä löytyvää "Pontikkapoikaa" ottivat ne soittoonsa tuolloin vanhaa J. Karjalaista. Ikäänkuin tuolla olisi tuolloin kuitattu hienon suomalaisen taiteilijan statement. Kollektiiviset hamekankaat ovatkin suomalaisilla musiikkipäälliköillä edelleen kuittaamatta.

Viimeisimmällään "Paratiisin Pojat" Karjalainen jatkaa retroiluaan esitellessään tällä kertaa polkabillymäistä yhdistelmää Yhdysvaltain etelän stringband-musiikkia ja pohjoisen haitarivetoisempaa sointia.

Jukka! Sinut on huomattu ja varsinkin rohkeutesi musiikintekijänä on pistetty merkille. Nyt voisit palata jälleen niille laduille, joilla sinun hikilautasi luistavat parhaiten.

Satuin nimittäin iPodin shuffleni myötävaikutuksella eksymään "Laura Häkkisen Silmät" -levyltä löytyvän "Rock-N-Roll" -eepoksen pariin. Äkkiä muistin miten suunnattoman tyylitajuisesta ja rosoisesta tarinankertojasta on kysymys.

Kun "Jiin" tuotantoa tarkastelee 80- ja 90 -lukujen osalta, niin musiikillinen riemusaatto on vertaansa vailla. Karjalaisen nahanluonti lännenlaulujen osalta ei suinkaan ollut miehen ensimmäinen.

Karjalainen aloitti souleilla sävyillä ja isolla bändillä, joka edelleen on yksi tämän valtakunnan tiukimmista kokoonpanoista. 80-luvulla Karjalainen kirjoitti suomalaista kansanlauluperinnettä uusiksi ja jatkoi sitä seuraavalla vuosikymmenellä.

Erityisen rohkealta tuntui Karjalaisen loikka kahden kaupallisen ja taiteellisen napakympin (Tähtilampun Alla (1992) & Villejä Lupiineja (1994) ryhtyä lämmittämään sähköistä saunaa, mutta onnistuminen oli täydellinen.

Vaikka laulunkirjoitus oli ennallaan muuttui Karjalaisten levyjen soundi kiehtovaksi sähköiseksi bluesiksi. Ja kirjoittipa mies siinä sivussa myös niitä kansankunnan tajuntaa täristäneitä hittejäkin, jotka hautasivat alleen esimerkiksi edellä mainitun "Rock-N-Rollin" kaltaisia helmiä.

Tyylikkäimmillään Karjalaisen soundi on vuonna 2001 julkaistulla "Marjaniemessä" -pitkäsoitolla, joka lähtee hienosta kortinpeluun ja kesäillan täyttämästä lapsuuden unimaisemasta ja jatkuu kauttatyylikkäänä aina loppuun saakka. Erityisen makealta edelleen kuullostaa henkilökohtaisen musiikkidiggailun ylistys "Gladiola", jonka tunnelmat ovat tuttuja kaikille meille levyhyllyihimme rakastuneille.

Vuotta myöhemmin julkaistu "Valtatie" oli jo melko väsynyt kokonaisuus ja ehkä Jukka tuolloin alkoikin haikailemaan jo länteen.

Silti itse näkisin mieluiten kyllä sähkösaunan aloittavan jälleen lämpiämisensä.