Wednesday, January 05, 2011

Vähittäiskauppa kääntänyt selkänsä Nokialle


Nokia on ollut meille suomalaisille kansallinen ylpeydenaihe. Nokia on ollut myös merkki laadusta. Jotain sellaista mihin on aina voinut luottaa.

Ei ole enää. Josko on sitä ollut enää vähään aikaan.

Olen käyttänyt Nokian puhelimia 90-luvun puolesta välistä lähtien ja tulin tilanteeseen, jossa uuden puhelimen hankkiminen tuli ajankohtaiseksi.

Monet ystävistäni olivat päätyneet mm. Applen ja Samsungin tuotteisiin. Itse lähdin kuitenkin siitä, että myös uusi puhelimeni tulisi olemaan Nokia. "Nokialainen", kuten sanonta kuuluu.

Astelin liikkeeseen tarkoituksenani ostaa Nokian C7-00 -malli. Silmäilin älypuhelimien rivistöä ja suunnistin Nokia-hyllyn äärelle. Myyjä lähestyikin minua nopeasti ja alkoi välittömästi esitellä Samsungin ja HTC:n mallistoa. Kysyessäni Nokian mallista myyjä naurahti.

Kysyessäni syytä naurahdukselle olivat myyjän sanat aika yksiselitteiset.

"Näis on samat bugit ku ennenkii, akun joutuu kiskoo irti kerta viikkoon ja käyttis on huomattavasti huonompi ku näis muis vastaavis..."

Aika järeä myyntipuhe myyjältä, joka puhuu oman liikkeensä vitriinissä myynnissä olevasta tuotteesta.

Sanat ovat kuitenkin kuvaava esimerkki siitä, että jälleenmyyjät ovat kääntäneet selkänsä Nokialle. Nokia ei enää taidakaan olla merkki laadusta.

Tarkempi kysely myyjän kanssa paljastaa raa'alle arvioille perin käytännöllisen syyn. Asiakkaille ei haluta myydä sekundaa, koska tämä palaa aina takaisin liikkeeseen. Nokian ison kuvan ongelmat ovat laajalti olleet esillä.

Mahdetaanko Keilaniemessä tietää mitä tuotteista kentällä puhutaan?

PS: Ai niin, puhelimeni on tätä nykyä taiwanilaisvalmisteinen. Ja toimii moitteettomasti.

No comments:

Arkisto