Monday, April 25, 2011

Demokratia on ikävä asia

Kevään eduskuntavaalit eivät pettäneet, eivätkä jättäneet kylmäksi.

Perussuomalaisten murskavoitossa on ollut itse kullakin sulattelemista. Ehdottoman varmaa on kuitenkin se, että "jytky" oli väkevä signaali kansalaisten tahtotilasta. Nyt onkin mielenkiintoista seurata miten tämä tulos analysoidaan esimerkiksi muissa puolueissa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja sanoakseen, että tulevissa vaaleissa soinilaisia one-linereita pudottelevat muutkin puheenjohtajat.

Erikoisinta tässä vaalituloksessa on ollut se, että kansan tahtotilan lisäksi se on paljastanut sen, että tämän päivän Suomessa eletään monessa eri kerroksessa. Erityisesti punavihreälle ekoeliitille on ollut täysin käsittämätöntä, että kansa on ollut niin käsittämättömän väärässä. Sosiaalinen media huusi vaalien jälkeisenä maanantaina maastamuuttoilmoituksia ja taidettiinpa Facebookissa perustaa nokkela "Suomi-pakolaisille" omistettu ryhmä.

Kaikki nämä parkaisut ovat osoittaneet millaista paremmuutta ja ylenkatsomista ABC-kansaa kohtaan vaikkapa nyt sitten uusmaalaisen pikkukaupungin puutaloalueelta on suunnattu. Perussuomalaisten teeseistä ei tarvitse pitää, mutta vaalien tulos täytyy ottaa vakavasti. Sitä tulee myös kunnioittaa.

Vaalituloksen aiheuttamat tuskanhuudot ovat paljastaneet myös vallalla olevan tietämättömyyden poliittisesta järjestelmästämme. Suomessa käytiin vapaat ja demokraattiset vaalit. Valtaosa suomalaisista äänesti joitain muita puolueita kuin Perussuomalaisia. On siis lapsellista väittää, että koko poliittinen ilmastomme siirtyisi nyt hellekeleistä pakkaselle. Toki tuulen suunta muuttuu, mutta sen sallii nimenomaisesti vapaa demokratia.

Puolueettomalta vyöhykkeeltä tarkasteltuna nämä ovat hienoja aikoja!

No comments:

Arkisto