Thursday, April 28, 2011

Blogisti astuu ulos kammiostaan


Blogin kirjoittaminen on siitä mukavaa, että näppäimistön takana istuu samassa persoonassa sekä toimittaja, kustantaja että päätoimittaja. Kirjoitusten lisäksi vahvasti subjektiivinen ja omakohtainen on myös suhde käytettävään tiedotusvälineeseen. Tämä antaa perustellun syyn olla myös kommentoimatta blogin mahdollisesti aiheuttamaa keskustelua tai kritiikkiä.

Tämän on tähän saakka huomannut myös Perussuomalaisten tuore parlamentaarikko Jussi Halla-aho. 2000-luvun ensimmäiseltä puoliskolta lähtien Halla-aho on Scripta-blogissaan esittänyt havaintoja suomalaisesta yhteiskunnasta. Suurennuslasin alla on ollut erityisesti Suomen maahanmuuttopolitiikka ja tekstien sisältöjä on puitu aina oikeussaleja myöten.

Kansanedustajana Halla-aho ei kuitenkaan enää voi tilanteen niin vaatiessa vetäytyä kammioonsa. Tuoreessa blogikirjoituksessaan Halla-aho viestii kannattajilleen miten vaalivoiton jälkeen perussuomalaisia kansanedustajia tulee lähestyä.

"Älkää pommittako edustajianne hyvillä ideoilla siitä, mitä asioita heidän pitäisi ajaa eduskunnassa. Me aiomme ajaa siellä niitä asioita, joilla kampanjoimme vaaleissa. Niiden asioiden vuoksi meitä on äänestetty. Palettia ei voi laajentaa loputtomasti. Minun teemojani ovat maahanmuuttopolitiikka, aselainsäädäntö, kielipolitiikka ja sananvapaus..."

Halla-aho jäädyttää agendansa siis neljäksi vuodeksi ja vetää blogistin kammion oven kiinni selkänsä takana. Hän ei myöskään halua toimia yleispoliitikkona, vaan naulaa puuoveen osaltaan neljä teemaa.

"Älkää pommittako edustajianne muistutuksilla siitä, minkä vuoksi heitä on äänestetty. Me muistamme kyllä. Arvioikaa vuonna 2015, olemmeko pysytelleet asialle uskollisina..."

Mikäli äänestäjä sitten sattuisikin huomaamaan, että vaalikampajan teeseistä poiketaan on Halla-ahon mielestä seuraava väliaikapiste seuraavien vaalien aikana. Äänestäjien tulee siis vain (sokeasti) luottaa, että valitulla tiellä pysytään.

Eduskuntavaalien jälkeisia kasvukipuja ja jälkipolttoja tuntuu olevan median lisäksi myös tuoreilla kansanedustajilla.

No comments:

Arkisto