Sunday, May 08, 2011

Levy-yhtiö sai uuden idolin

Suomi sai jälleen uuden idolin, kun Martti Saarinen kruunattiin sunnuntaina uudeksi MTV3:n Idols-kilpailun voittajaksi. Jiihaa!

Ilman sarvia ja hampaitakin voidaan kysyä, että tarvitsimmeko me jälleen yhden idolin? Sitä miettiessä on perusteltua sanoa, että on tasan ja tarkkaan yksi taho joka kilpailun nostaman nuorisoidolin tarvitsi. Nimittäin levy-yhtiöt.

Musiikin julkaisemisen yksinoikeus on viimeisten vuosien aikana livennyt monikansallisilta yhtiöitä itsenäisille, riippumattomille toimijoille. MySpace, YouTube, Spotify tai vaikkapa kotimainen Hitlantis on demokratisoineet musiikin julkaisemisen. Samaan aikaan virallinen levymyynti on pudonnut ja levy-yhtiöt ovat joutuneet pulaan. Syyksi on ääneen sanottu musiikin laiton jakaminen, mutta todellinen syy on se, että musiikkidiggareiden kuluttajansuoja on parantunut.

Ei siis ihme, että Idols tuleekin levy-yhtiöille tarpeen. Voittajan levy on ollut valmis nimittäin jo hyvän tovin ja se on todennäköisesti myynyt arvometallin verran sillä samalla sekunnilla kun se julkaistaan, kiitos suurten ketjujen ennakkotilausten. Sieltä se sitten loppiaiseen mennessä onkin noudettavissa mukavaan viiden euron hintaan. Ostava populaatiomme on sen verran pieni, että meillä vain ei ole markkinoilla tilaa joka vuosi sinne nostettavalle artistille.

Levy-yhtiössä tämän ei tosin anneta häiritä, sillä Idols-voittaja paransi hieman tulosta viivan alla. Sopimusta on debyytin jälkeen jäljellä kaksi levyä, eli riskit ovat miminissä. Ja ainahan voi tehdä niinsanotut ilkkajääskeläiset ja sanoa, että tehdään lastenmusiikkia.

Kuullostaako raa'alta? Näin bisnes toimii musiikissa ja on toiminut aina ja tulee luultavasti aina myös näin toimimaan. Nykytilanteessa ilahduttavaa on se, että loistavaa musiikkia tulvii kuluttajien tietoisuuteen levy-yhtiöistä huolimatta.

1 comment:

Eeti said...

Idoleiden kohdalla onkin jännittävää arvuutella, kuinka monta päivää julkaisusta menee ennen kuin levy jo löytyy alelaarista.

Arkisto