Wednesday, December 20, 2006

Näyttöjä ja nimiä esille Huhtiniemen mysteeristä

Huhtiniemen mysteeri on ollut tänä syksynä Etelä-Karjalan oma Bodom-järvi. Puhetta ja teoriaa on riittänyt joka suuntaan.

Pitkän ja ansiokkaan uran journalistina tehnyt lappeenrantalainen lehtimies Antti O. Arponen näytti saaneen hetkellisen erävoiton syksyllä, kun oikeushammaslääkäri Helena Rannan johtama konklaavi otti pitkään debatin kohteena olleet luut tutkintaan.

Tänään päivän uutinen on ollut se, että luut olisivatkin vanhempaa perua. KRP:kin havahtui unestaan ja kertoi iltapäivän ehdittyä jo pitkälle luiden olevan peräisin 1800-luvulta.

Arponen on vielä tänään pitänyt kiinni teoriastaan, jonka mukaan Lappeenrannasas oltaisiin kesällä 1944 teloitettu rintamakarkureita. Peruna tälle ovat mm. Arposelle syksyn mittaan tulleet anonyymit todistajahavainnot. Lisäksi jupakassa kaiken aikaa läsnä ollut "syväkurkku" on edelleen hengissä, mutta haluaa pysytellä salaperäisyyden verhon takana.

Mikäli jatkosodan loppusuoran viimeisten käänteiden teoriasta pidetään edelleen kiinni, kannattaisi näiden syväkurkkujen astua esille.

Tiede tekee omaa työtään ja puhdistaa ilmaa vääristä väitteistä ja lähteistä.

Syväkurkku voisi avata suunsa pikkuhiljaa.

No comments:

Arkisto