Tuesday, December 04, 2007

Urheilun merkitys kansakunnan kasvussa

Ensi alkuun täytyy tarjota itselleen virtuaalituoppi melkoisen pompöösistä otsikkorivistä. Asiaan.

Veikkauksen toimitusjohtaja ja suomalaisen urheilumedian puolijumala Risto Nieminen on jälleen tuonut esille lempimantransa siitä, että suomalaiset eivät ole urheiluhulluja, vaan menestyshulluja. Niemisen mukaan suomalaiset heräävät vasta kun menestystä tulee ja tällöinkin menestyksen on syytä olla vähintäänkin olympia-sellaista.

Nieminen toteaa, että edes vuoden 1995 jääkiekon MM-kulta ei saanut osakseen yhtä hurmioitunutta vastaanottoa kuin esimerkiksi mitä 1900-luvun alkuvuosien olympiasankarit saivat osakseen. No toki on todettava, että tuolloinhan sankarin vastaanoton sai jo siitä että oli käynyt ulkomailla.

Niemisen puheessa on perää, mutta näin eteläkarjalaisittain katsoen siinä erityisen vinha sisiliskon häntä. Etelä-Karjalassahan ollaan kovia hurahtamaan ja sitten sitä ollaankin omien tukena ja kunnolla.

Tällä hetkellä Lappeenrannan Namika on kovassa myötäisessä ja se näkyy myös yleisömäärissä. Pysyvän aseman lajille voi kertoa kuitenkin vasta kun ne ensimmäiset vastamäet on kuljettu.

Äärimmäinen päinvastainen esimerkki löytyy puolestaan kotkalaisesta urheiluyleisöstä. Siellähän yleisö on niin debiilin uskollista, että mitä huonommin seuralla menee sen varmemmin yleisöä on lehtereillä. Ei mitään väliä miten huonosti joukkueenjohto seuraa johtaa ja aina palaute on positiivista. Siinä olisi Niemiselläkin selitettävää!

No comments:

Arkisto