Yksi idolin paikka olisi taas tarjolla, mutta ketä kiinnostaa!

Mm. Hanna Pakarinen, Anna Abreu, Kristian Meurman, Jani Wickholm, Katri Ylander, Antti Tuisku, Ari Koivunen ja se eräs helluntalaisnuori ovat saamassa jälleen seuraa kotimaisen populäärimusiikin tähtitaivaalle.

Keskivertouniversumista sen erottaa kuitenkin se, että tilaa siellä ei olekaan äärettömästi.

Ensimmäinen Idols-kilpailu Suomessa järjestettiin viisi vuotta sitten syksyllä 2003. Sitten startin kilpailu on tuonut suomalaisille levymarkkinoille jo toistakymmentä uutta artistia. Kirkkaimpia huippuja lukuunottamatta näistä ei kuitenkaan ole tullut sellaisia, joita varsinkaan idolikoneisto olisi toivonut. Ei, vaikka esimerkiksi iltapäivälehdistö näin edelleen itselleen ja lukijoilleen uskotteleekin.

Tämänkertaista Idolsia katsoessa koko formaatin raadollisuus näkyy aikaisempaa selvemmin. Ilkka Jääskeläisen kanssa tuotantoyhtiö joutui totemaan sen, että paha diktatuuri on parempi kuin huono demokratia. Ari Koivunen puolestaan vastasi tuolloin kuumimmillaan olevaan heavy-buumiin (mikä on luojan kiitos jo menossa ohitse...). Nyt taskulaskimien kanssa Idolsia tuottavat tahot ovat tajunneet, että markkinoiden kyllääntymisen vuoksi tällä kertaa täytyy olla todella tarkkana.

Esimerkiksi eilisen lähetyksen puffaaminen "häntä on odotettu kolme vuotta" -otsikoilla oli hieman paksua. Siinä sitten hoonosoomi-pohjalta lippispäinen teini veti munattomasti jenkkipoppia ilman karisman häivääkään. Kuitenkin selvää oli, että kyseinen piipittäjä olisi jotain sellaista mitä vielä ei ole ollut.

Mikäli Idols-organisaatio haluaa Suomessa elinkaartaan pidentää on vaihtoehtoja oikeastaan vain kaksi. Toinen olisi tahdin höllentäminen ja toinen osallistujaikärajan nostaminen viidellä tai kymmenellä vuodella.

Muuten kynttilä palaa loppuun.