Urheilutoimittajat urheilun ja itsensä asialla

Beerapussa toisaalla maalattiin mainio kuva rock-journalisteista. Luonnehdinta jakaa ryhmän karkeasti kahteen karsinaan. Toisessa ovat musadiggarit ja toisessa puolestaan wanna-be -muusikot ja hengarihertat. Tekstin voit lukea tästä.

Vastaavaa pohdintaa on paikallaan harrastaa urheilutoimittajien kohdalla. Kokeillaanpa.

Urheilutoimittajan työ on olla yleisön ja urheilijan välillä. Monesti toimittajalle lähellä lajia tai pelin ydintä oleminen on sama kuin olla lähellä urheilijaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toimittaja kutistaa etäisyytensä urheilijaan niin, että työstä tulee käytännössä kaupantekoa. Toimittaja saa tietyiltä urheilijoilta luottamuksen mukana myös helppoja haastatteluita. Kriittiseksi toimittajan ei tässä tapauksessa kuitenkaan sovi heittäytyä, sillä kukapa nyt ruokkivaa kättä puree. Urheilutoimittajat pudottelevat luontevasti liudan lempinimiä ja ovat kerkeästi esittelemässä kännykkäänsä. "Joo, tossa on Saku, tossa Teme ja tossa Rudi". Yleisö voi tähän ansaan astuneen urheilutoimittajan tunnistaa parhaiten siitä, että äkkiä urheilijasta ei enää puhutakaan tämän kastenimellä. Yhtäkkiä tunnelma on kuin joukkueen pukukopissa ja pahimmillaan kuulija/katsoja tunteekin itsensä ulkopuoliseksi.

Oma lieveilmiönsä ovat myös henkilöpalvontaan tärähtäneet "journalistit". Itseasiassa ilmiö vaivaa isossa mittakaavassa koko suomalaista urheilutoimittamista. Seuraammehan me lajien sijaan suomalaisten edesottamukset. Oli laji sitten mikä tahansa. Urheilu-uutisoinnista tulee "Saku-Teemu" -keskeistä niin, että meillä vääristyy täysin minkä mittapuun ilmiöstä maailmalla oikeasti on kysymys.

Urheilijat ja erityisesti valmentajat osaavat käyttää tätä jo hyväkseen. Onkin ollut perihuvittavaa havaita, että esimerkiksi jääkiekkojournalistien joukkoon on pesiytynyt hyvinkin hurmoshenkisiä kirjoittajia. On Jortikan koulukunta, on summaslaiset, on Tammisen nimeen vannojat ja jursinovilaiset.

Sitten on vielä korostetusti pelin nimeen vannojat, jotka ovat luoneet oman koodistonsa. Sen avulla he voivat luovia kulloistenkin virtausten mukaan niin, etteivät koskaan ole kadun varjoisalla puolella. Moititaan valmentajaa A tämän ollessa kyykyssä ja kun tämä nousee ollaan näkemässä tämän vain toteuttaneet kirjoittajan teesejä. Näppäräähän se toisaalta on.

Joskus tulee mieleen erityisesti lehtien otteluraportteja lukiessa, että mitä virkaa näillä edes on! Monesti pelien ytimiin pääsee tätä nykyä parhaiten netin keskustelupalstojen kautta, joilla useat kirjoittajat arvioivat samaa ottelua omasta näkökulmastaan. Tällöin pelkän raportin sijaan kirjoitukset paljastavat missä ovat olleet pelin todelliset tulkinnanvaraisuudet ja jännitteet.

Edellisestä ei pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että koko ammattikunta olisi toivottamassa tilassa. Meillä on koko liuta omistautuneita, osaavia, perehtyneitä ja laaja-alaisia urheilujournalisteja, jotka tekevät työllään kunniaa urheilulle.

Valitettavan paljon vain meillä on kuitenkin silmittömiä selänteiden ja koivujen palvojia, jotka haluavat loistaa loisena valaan kyljessä hetken itsekin.