Wednesday, March 24, 2010

EK ja SAK samalla viivalla

Porvariston perinteiseen vaaliruikutukseen on kuulunut valitus SAK:n näkyvästä roolista vasemmistopuolueiden kampanjoinnissa, olivat kyseessä sitten kunta- tai eduskuntavaalit. On ollut aina suorastaan huutava vääryys, että maan suurin palkansaajajärjestö on asettunut poliittisen keskiviivan toiselle puolelle. Onhan duunareita siellä toisellakin puolella.

Nykyisen hallituksen ajettua tuporatkaisun nurkkaan on Elinkeinoelämän Keskusliitto, kavereiden kesken EK, noussut merkillisen näkyvään rooliin suomalaisessa päivän politiikassa. Hämmentävintä EK:n elämöinnissä on viime aikoina ollut se, että Leif Fagernäs on tehnyt EK:sta hallituksen monitoimityökalun. Milloin EK on vaatimassa muutosta lakkolakeihin, milloin taas se on kärppänä tukemassa hallitusta, asettumassa siis erittäin voimakkaasti poliittiseksi osapuoleksi.

Tähän EK:lla on oikeus, mutta tämän jälkeen SAK:n läsnäoloa vaalikentällä alkaa olla jo kornia kritisoida.

Muutenkin poliittisesta keväästä on tulossa parempi kuin moneen vuoteen. Toissavuotiset kuntavaalit eivät sähköllään sytyttäneet edes pientä hehkulamppua, mutta nyt on toisin: Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan ja keskittyy hallituksen vetämiseen ja samaan aikaan SDP ja Kokoomus ovat nokkapokkasilla. Asetelma olisi täydellinen mikäli Jutta Urpilainenkin älyäisi luovuttaa nuijan suosiolla Eero Heinäluomalle.

Ai niin, ja se yksi puoluesihteeri on lähdössä Turkuun. Mikä sen nimi nyt olikaan...

No comments:

Arkisto