Vappu palaa poliittisten tunnusten alle

Kevään eduskuntavaalit ovat jo sen verran kaukaista menneisyyttä, ettei Timo Soinikaan enää muista mitä puhuttiin vaalien alla.

Vappuun vaalituloksella saattaa kuitenkin elävöittävä vaikutus. Vaikka vasemmisto ottikin vaaleissa takkiinsa koettiin Urpilaisen ja Arhinmäen leireissä vaalit kuitenkin sekä puolueen että aatteen menestykseksi. Siksipä onkin mielenkiintoista seurata vappupäivän puheiden sävyjä. On nimittäin melko selvää, että punaiset liput ovat pariin viime vuoteen verrattuna astetta korskeammassa tanassa.

Kepun nuollessa haavojaan, Persujen sopeutuessa vallan kahvaan ja muiden toipuessa vaaleista yksi puolue elää kuitenkin eurooppalaisen talouskurimuksen arkea. Jyrki Kataisen ilmeet olivat vakavat hänen esitellessään hallitusteesejään neuvotteluosapuolille. On nimittäin melko varmaa, että Katainen ja Kokoomus eivät EU-maiden tukipaketista päätettäessä ota taka-askeleita.

Keskusta repäisi itseään jo irti tukipaketista ja Perussuomalaiset puolestaan ovat kääntämässä takkiaan. Seuraavat kuukaudet saattavat kasvaa Kokoomukselle järeää korkoa, kun neljän vuoden päästä käytävissä eduskuntavaaleissa puhutaan vastuusta ja sen kantamisesta.

EK ja SAK samalla viivalla

Porvariston perinteiseen vaaliruikutukseen on kuulunut valitus SAK:n näkyvästä roolista vasemmistopuolueiden kampanjoinnissa, olivat kyseessä sitten kunta- tai eduskuntavaalit. On ollut aina suorastaan huutava vääryys, että maan suurin palkansaajajärjestö on asettunut poliittisen keskiviivan toiselle puolelle. Onhan duunareita siellä toisellakin puolella.

Nykyisen hallituksen ajettua tuporatkaisun nurkkaan on Elinkeinoelämän Keskusliitto, kavereiden kesken EK, noussut merkillisen näkyvään rooliin suomalaisessa päivän politiikassa. Hämmentävintä EK:n elämöinnissä on viime aikoina ollut se, että Leif Fagernäs on tehnyt EK:sta hallituksen monitoimityökalun. Milloin EK on vaatimassa muutosta lakkolakeihin, milloin taas se on kärppänä tukemassa hallitusta, asettumassa siis erittäin voimakkaasti poliittiseksi osapuoleksi.

Tähän EK:lla on oikeus, mutta tämän jälkeen SAK:n läsnäoloa vaalikentällä alkaa olla jo kornia kritisoida.

Muutenkin poliittisesta keväästä on tulossa parempi kuin moneen vuoteen. Toissavuotiset kuntavaalit eivät sähköllään sytyttäneet edes pientä hehkulamppua, mutta nyt on toisin: Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan ja keskittyy hallituksen vetämiseen ja samaan aikaan SDP ja Kokoomus ovat nokkapokkasilla. Asetelma olisi täydellinen mikäli Jutta Urpilainenkin älyäisi luovuttaa nuijan suosiolla Eero Heinäluomalle.

Ai niin, ja se yksi puoluesihteeri on lähdössä Turkuun. Mikä sen nimi nyt olikaan...

"Sanomamme ei ole vielä mennyt perille..."

SDP:n lappeenrantalainen kansanedustaja Anneli Kiljunen kommenti Etelä-Karjalan Radion Valtaväylä-haastattelusarjassa tuoreeltaan demareiden jo 20 prosenttiin pudonneista kannatuslukuja puhuttelevasti.

"Sanomamme ei vielä ole mennyt perille."

Totta! Eihän Forssan loppukesän 1903 puoluekokouksesta ole vielä kulunut kauaakaan.

Demaritoimijat kiertävät puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilaisen ilmiselvää epäonnistumista, kuin kissa kuumaa puuroa. Kokoomus menee niin sisällöllisesti kuin imagollisestikin jo kaukana edessä. Huolestuttavampaa on kuitenkin tarkastella samoissa ongelmissa painiskelevan Keskustan tilannetta. Vaikka Matti Vanhasen johtamalla puolueellakaan ei myötätuuli purjeissa puhalla, on Vanhasella kuitenkin potentiaalisia seuraajia demareihin verrattuna. Ja mikä uskomattominta, on Keskustalla myös kentälle avautuva aate. Demareilla ei.

SDP:n valitessa uutta puheenjohtajaa olivat tuoreus ja hetkellinen imagon kohottaminen arvossaan. Jo tuolloin oli nähtävissä, että aatejohtajaksi Urpilaisesta ei ole. Nyt on selvää, ettei Urpilaisesta ole muuksikaan johtajaksi.

SDP:n arvopohja murenee pelottavan nopeasti. Puolue tarvitsisi sisäisen arvokeskustelun lisäksi reilusti vasemmalle reivaamisen. Tällä hetkellä puolueen elintila poliittisessa keskustassa on kapea, eikä lisätilaa ole myöskään luvassa.